torstai 29. tammikuuta 2015

Vaa'alla taas (tiistai)

Olen unohtanut kokonaan raportoida punnituksen ! Eli taas ollaan mukana. Jatketaan siitä mihin joulukuussa jäätiin, ja tässä tulee:

94,5
+100g
Kokonaispudotus: 5,1kg 

Eli ei onneksi kauheasti plussaa ja viiden kilon paremmalla puolella pysyttiin. Ja viimeviikosta -1,9kg. Jee :)

Ja sittenhän mä onnistuin jotenkin telomaan itteni salilla. En tiiä mitä tein, mutta olkavarsi ja kylki oli tosi kipeät lähes viikon. Nyt alkaa helpottaa, mutta muutto tiistaina, niin ei paljoo salille keritä. Höh. 

Nyt taas pakkaamaan viimesiä tavaroita, niin pääsee lähtemään viikonlopuksi Ouluun. Huomennaillalla luvassa paljon luistelua ja lauantaina ilman luistimia toimitsemista. Mukava viikonloppu tulossa siis.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Salilla taas

Tämä on viimeaikoina ollut lähinnä se toimintamalli salin kanssa...

Eilen vihdoinkin pääsin salille ! Voi että, miten ihanaa se oli pitkän tauon jälkeen. Uusi ohjelma oli ihan loistava ja tänään sattuu lähes kaikkiin lihaksiin. ;) Tällä olotilalla pääsee pitkälle, odotan jo seuraavaa salikäyntiä innoissani !

Tänään kävin palelemassa reilu puolituntia lenkillä. Lyhyt lenkki, mutta parempi, kun ei mitään. Kyllä tämä tästä. :)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Back in business


Takaisin vaa'alle ja tulos näytti muutaman kilon plussaa. Positiivinen yllätys, että ei sen enempää. Ruokavalio on pikkuhiljaa palannut entiseen ja roskaruuan syöminen palannut kuvioihin. Samoin joka aamuinen jogurtti ja muromysli, appelsiinimehu jne... Kaikki minkä poisjättäminen sai painon putoamaan. No nyt ollaan tässä taas. Mutta luovuttaa en aio ! 


Sali on jäänyt ja luistelua en ole saanut aloitettua, mutta kyllä ne odottaa. Huomenna aion mennä salille ja viikonloppuna olisi kaksi peliä luisteltavana. Löysin loistavan treeniohjelman hyvään hintaan. Suosittelen treeniohjelma.org -sivustoa, kannattaa tutustua. Tämä ei ollut maksettu mainos, vaan ihan omaksi ilokseni mainostan.

Noniin, miten teidän dieetit menee? Moniko jatkaa edelleen ja ketä on aloittaneet tammikuussa?


torstai 1. tammikuuta 2015

Uuttavuotta !

Noniin, vuoden ensimmäinen päivä ja viimeiset herkuttelut. Kaapeista tuli tyhjennettyä viimeset suklaanrippeet, homejuustot ja keksit. Huomenna paluu arkeen koittaa pelin muodossa ja loppuu se herkkujen ostelu.

Joulu meni syödessä, kuten edellisestä postauksesta voi päätellä. ;) Jotenkin herkuttelu jäi päälle joulusta ja jatkui tähän päivään asti. Onneksi kaupat oli tänään kiinni, joten ei tullut lähdettyä ostamaan mitään, vaikka mieli olisi tehnyt. Kaikennäköisiä mielitekoja on ollut kokoajan ja kauhean hankalaa on ollut rajoittaa mitään.

Liikuntakin on ollut aika vähissä, kun oon ollut enemmän tai vähemmän flunssainen. Lenkillä olen puuskattanut menemään pakolliset koirien juoksutukset, muttei kauheasti muuta. Sunnuntaina alotan virallisesti luistelukauden menemällä ekoihin treeneihin vuoteen ! Ihan jännittää, mutta eiköhän se hyvin mene.

Tälle vuodelle mulla on yksi tavoite (joka sisältää kyllä useita pieniä osa-alueita...): Ja se on opetella kunnolla luistelemaan ja saada vähimmäistaitotesti läpi. Tietysti perus lisää liikuntaa ja terveellisempää ruokavaliota ymymym, mutta eiköhän se ole itsestään selvää. :)

Oletteko tehneet uudenvuodenlupauksia?