torstai 1. tammikuuta 2015

Uuttavuotta !

Noniin, vuoden ensimmäinen päivä ja viimeiset herkuttelut. Kaapeista tuli tyhjennettyä viimeset suklaanrippeet, homejuustot ja keksit. Huomenna paluu arkeen koittaa pelin muodossa ja loppuu se herkkujen ostelu.

Joulu meni syödessä, kuten edellisestä postauksesta voi päätellä. ;) Jotenkin herkuttelu jäi päälle joulusta ja jatkui tähän päivään asti. Onneksi kaupat oli tänään kiinni, joten ei tullut lähdettyä ostamaan mitään, vaikka mieli olisi tehnyt. Kaikennäköisiä mielitekoja on ollut kokoajan ja kauhean hankalaa on ollut rajoittaa mitään.

Liikuntakin on ollut aika vähissä, kun oon ollut enemmän tai vähemmän flunssainen. Lenkillä olen puuskattanut menemään pakolliset koirien juoksutukset, muttei kauheasti muuta. Sunnuntaina alotan virallisesti luistelukauden menemällä ekoihin treeneihin vuoteen ! Ihan jännittää, mutta eiköhän se hyvin mene.

Tälle vuodelle mulla on yksi tavoite (joka sisältää kyllä useita pieniä osa-alueita...): Ja se on opetella kunnolla luistelemaan ja saada vähimmäistaitotesti läpi. Tietysti perus lisää liikuntaa ja terveellisempää ruokavaliota ymymym, mutta eiköhän se ole itsestään selvää. :)

Oletteko tehneet uudenvuodenlupauksia?

1 kommentti:

  1. Ihan mahtava tuo luistelujuttu. Haluisin itsekin herätellä luisteluharrastuksen henkiin, mutta lähin kenttä on liian kaukana :(. Joten tsemppiä ja kirjoittelehan tavoitteen etenemisestä. Kivaa loppiaispäivää sinulle!

    VastaaPoista