torstai 23. kesäkuuta 2016

Pikkuhiljaa

Ei, en ole unohtanut teitä. Töissä on ollut aika haipakkaa ja edelliset vapaatkin meni pelireissussa.

Vähän reilu kilo enää ja sit ollaan ensimmäisessä tavoitteessa ! Jeeee ! Herkkulakko on pysynyt todella hyvin nyt jo pitkään, ei ole ollut semmoisia "ostan vaan tämän yhden suklaapatukan" kauppareissujakaan ollenkaan. Joku naksahdus päässä on tapahtunut, sillä olen päässyt karkkihyllyjen ohi ihan sujuvasti. Eikä kauheasti edes tee mieli mitään herkkuja !

Kohta on juhannus (yksi yövuoro vielä !) ja sit herkutellaan. Annan itselleni luvan syödä ihan mitä huvittaa ja tekee mieli viikonlopun ajan, sitten palaa taas arki ja karkkihyllyjen ohi on käveltävä. Mennään parin kaverin ja koirien kanssa mökille hengailemaan. On sitä odotettukin. Ja myös niitä viiden päivän vapaita, ihanaa.

Kyllä tämä tästä. Sitten, kun herkuttomuus taas alkaa sujua, niin pitää alkaa pienin askelin pääruokiakin järkeistämään. Nyt olen pitänyt lähinnä sääntönä, että oikea ruoka pitää syödä 1-2 kertaa päivässä, vaikka sitten olisikin se pakastepitsa.

Oikein hyvää juhannusta teille kaikille, palaillaan ensi viikolla !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti