perjantai 22. toukokuuta 2015

Väliviikko

Tällä viikolla syömiset ovat menneet kyllä ihan miten sattuu. Pitkään hyvin toiminut kerran viikossa roskaruokaa ei ole onnistunut millään ja liikunta on ollut taas liian vähäistä. Ja viikonlopun pelireissu Joensuuhun on vasta tulossa. Kävin tänään vaa'alla ja plussaa oli, onnellisesti onneksi unohdin jo, että kuinka paljon.

Päätin siis pitää otsikon mukaisen väliviikon ja syödä mitä huvittaa (onneksi rahaa on hyvin rajoitetusti, ettei tämä ihan käsistä pääse). Ja liikkua sen verran mitä huvittaa. Tällä viikolla liikkuminenkin on tuntunut hankalalta ja ei ole oikein sujunut. Luistelu oli ihan ok, pari tuntia meni ihan kivasti. Mutta eilinen uiminen ja vesijuoksu ei yhtään sujunut. Puolituntia jaksoin tapella, mutta sitten luovutin ja lähdin saunaan.

Miten onkin näin vaikeaa, kun ensimmäinen tavoite on jo niin lähellä?

maanantai 18. toukokuuta 2015

(liian) Alhainen verenpaine

Mainitsinkohan aikasemmin jo mulle aloitetusta migreeninestolääkkeestä? No semmonen alotettiin ja se on auttanut varsin hyvin. Kuitenkin ikävänä sivuvaikutuksena se on laskenut mun jo ennestään alhaista verenpainetta niin paljon, että olen pyörtyillyt ja silmissä pimenee joka kerta, kun nousen seisomaan. Kontrollissa lääke puolitettiin (ja ainakin vielä migreenit ovat pysyneet poissa). Apunahan tietenkin on suolan lisääminen ruokavalioon, mutta mites sen nyt yhdistät dieettiin?

Viikonloppuna ostin lakupussin ja lakuja nassutin matkustaessani Helsinkiin ja takaisin. Nyt yritän syödä suolapähkinöitä, vaikka ne ei mun mitään suurinta herkkua olekaan. Joku näistä tai kaikki nämä yhdessä, on nyt auttanut ja pyörtyilyä ei ole ollut. Silmissä pimenee välillä, mutta huomattavasti harvemmin.

Aion kuitenkin jatkossa nyt jatkaa normaalilla ruokavaliollani, ilman sen kummempaa suolan säännöllistä lisäämistä ja katsoa miten sujuu. Jos ei onnistu niin mietitään sitten uudestaan.

Ps. Viime viikolla 100g plussaa. Vähemmän, mitä pelkäsin, onneksi. Tällä viikolla täytyy yrittää liikkua enemmän, viime viikko meni aika vähällä liikunnalla.

torstai 7. toukokuuta 2015

Lipsumisia

Oikein hävettää nää salasyömiset. Nyt olen lipsunut karkkilakosta muutaman kerran. Suoranaiseen vitutukseen kävin yksi päivä hakemassa jäätelön JA pätkiksen, toisena päivänä pullan. Harmitti jälkeenpäin ihan kauheasti. Enkä kehdannut kertoa kellekään, että ne söin. Sitten vähän julkisemmin tuli syötyä munkkeja, Hesburger-ateria ja lisää jäätelöä sokericokiksen kanssa. Tälleen kirjoitettuna tämä tuntuu vielä pahemmalta, kun mitä ennen ääneen sanomista. :D

Pitkään jo olin syömättä mitään herkkua, mutta nyt muutamana päivänä on tullut näitä rikkeitä. Harmittaa, kun on pitänyt mennä rikkomaan hyvin mennyttä herkkulakkoa tämmösillä.  Nyt tsempataan taas ja jatketaan lakkoa. :)

Onneksi paino on kuitenkin ollut laskusuhdanteessa, että ei ihan niin kauheasti harmita. Mielessä on tietenkin, että olisiko se tippunut enemmän näitä repsahduksia. Nyt päätän antaa itselleni anteeksi ja jatkaa eteenpäin.

Viikon punnitus

Tänään muistin käydä aamulla vaa'alla ja iloinen yllätys odotti siellä. :) Odotin plussatulosta, koska viime viikon vatsatauti sai painon putoamaan aika reippaasti. Mutta pidemmittä puheitta:

91,0
-200g
Kokonaispudotus: 8,9kg

Eihän tuo nyt huima pudotus ole, mutta pudotusta kuitenkin ! Kokoajan tullaan lähemmäs ensimmäistä tavoitetta. Ja motivaatio on kokoajan enempi kohdallaan, kun paino tippuu.