Tänään ei olisi huvittanut yhtään lähteä lenkille. Ok, näitä päiviä on, mutta yleensä se siitä paranee, kun vaan lähtee. Olisi huvittanut vaan jäädä sohvalle makaamaan ja kattomaan Netflixiä. Koirat oli kuitenkin pakko lenkittää, sillä eilenkin jäi lenkki väliin (koirat pääsivät kyllä treenaamaan, mutta normaaliin tapaan ei kävelty hallille, vaan mentiin autolla). Pikkukoira kanniskeli kaikkea löytämäänsä tavaraa ja vahti jokaikistä liikahdusta.
Jotenkin sain pakotettua itteni liikkeelle, mutta lenkki oli alusta loppuun täyttä tuskaa. Puolivälissä lähetin puolisolle viestin, että onko pakko lenkkeillä, jos ei jaksa. :D Ja käännyin kotiin. Kotimatkalla pisti kylkeen ja sattui selkään, eikä olisi millään jaksanu kävellä kotiin. Lähes 8km kuitenkin jotenkin onnistuttiin tappelemaan.
Kotona avasin suklaalevyn ja linnottauduin sohvalle. Loppuillan sitten vietinkin ylhäisessä yksinäisyydessäni päätyen saunan kautta sohvalle syömään jätskiä ja kattomaan leffaa.
Kun sairastaa psyykkisesti niin on hankala käsitellä näitä huonoja päiviä. Ei oikein ymmärrä, että sellaiset on normaaleja ihmisen elämässä, aina ei voi olla kaikki hyvin ja ihanaa. Heti olettaa, että masennus ja ahdistus valtaavat taas mieleen ja sitten ei päästäkään millää ylös pohjalta. Pitäisi oppia ajattelemaan, että tänään on huono päivä, huomenna uusi, parempi päivä. Pitäisi myös oppia oleen analysoimatta niin tarkkaan mielialojaan. Kyllä sen sitten huomaa, jos kaikki ei ole järjestyksessä.
Huomenna vietetään parisuhdepäivää ja käydään testaamassa uusi Burger King. ;) Pari päivää nyt tulee herkuteltua, mutta palataan taas sitten päiväjärjestykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti